Penumbra on se osa varjoa, joka ei ole vielä kokonaan pimeää. Sana tulee latinasta Paene -miltei + umbra-varjo Luonnon monimuotoisuuden heikentyminen on ilmastonmuutoskeskustelussa liian vähälle huomiolle jäänyt ihmisen toiminnan aiheuttama katastrofi, joka tulee muuttamaan elämäämme radikaalisti. Lisääntyneiden hakkuiden ansiosta metsäluontomme monimuotoisuus heikkenee kiihtyvää tahtia. Olemme muuttamassa arvokkaimman osan luontoa, monimuotoisen elävän metsän, köyhäksi kuolleeksi puupelloksi. Yli kolmasosa Suomen uhanalaisista lajeista on metsälajeja. Metsät ovat uhanalaisten lajiemme tärkein elinympäristö. Etenkin vanhojen metsien puuttuminen vähentää lajien määrää merkittävästi Penumbra -teos tutkii metsiemme kauneinta ja herkintä osaa. Metsän aluskasvillisuudessa valon ja varjon rajamailla piileskelevää kauneutta. Näemme hakkuiden aiheuttamaa puiden häviämistä, mutta emme välttämättä ymmärrä, että samalla kun metsä hakataan, kuolee valtava määrä myös muita lajeja. Hyönteisiä, kukkia, sieniä, sammalia, lintuja, nisäkkäitä. Haluan Penumbra- teoksella kiinnittää huomiota metsäluonnon kauniimpiin yksilöihin, joita ilman moni laji ei voi elää, metsäkukkiin. Metsässä, kuten myös elämässä yleensä, kaikki tarvitsevat toisiaan, yhden yksilön tai lajin poistaminen saattaa pahimmillaan tuhota kokonaisia eliöyhteisöjä.